Viime viikolla media kehui WHF:n puheenjohtajaa, sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puskaa, joka sai Pepsin vetämään sokerilimsat pois maailman kouluista.
Koulujen automaatteihin jää kuitenkin keinotekoisesta makeutetut virvoitusjuomat. Eilen YLE TV1-kanavalla esitetyssä A-Studio ohjelmassa oli juttua näiden kevytvirvoitusjuomien vaaroista.
Aiheesta on puhuttu aiemminkin, mutta esimerkiksi elintarviketurvallisuusvirasto tuntuu jopa vähättelevän asiaa. Tutkimusten mukaan sokerin tilalla käytettävä aspartaami (e951) saattaa aiheuttaa jopa syöpää.
Mutta jos uskot tämän myrkyn turvallisuuteen niin jatka toki juomista, omapahan on ongelmasi!
A-Studio YLE Areenassa (kohdassa 21.25)
Aspartaami Wikipediassa
Fintelligens: Maha määrää
Tagit: e951, pekka puska, video, virvoitusjuoma
Kategoria: Pietari | 5 kommenttia »
Myös nämä saattaa kiinnostaa:
“Aspartaami on kemiallinen makeutusaine, joka huomattiin vahingossa erään projektin yhteydessä, jossa kemianjätti Monsanto kehitteli hyönteismyrkkyä” – jo tuo pelkästään epäilyttää jo suuresti, mutta aspartaani on myös hermomyrkky.
Limpsafirmalle on aivan sama millä juoma on makeutettu, kunhan sitä juodaan runsaasti.
Eikös ne syöpäsairaudet pitäsi yleistyä koko ajan ihan mahdottomasti jos aspartaami syöpää aiheuttaisi? Ja kaikkien niiden muidenkin vaivojen, joita aspartaamin syyksi arvellaan.
Voihan se olla haitallinen, mutta pieneltä haitta vaikuttaa. Vitamiini se ei kuitenkaan ole. Eikä limujen jouminen ole terveellistä sokerillakaan maustettuna.
En juuri limuja juo, mutta syy ei ole aspartaami.
Limpsafirmalle ei ole sama millä tuotteensa makeuttavat. Konkurssi uhkaa jos haittavaikutuksia todetaan.
Joo, olen vähän skeptikko.
Malttia nyt Timo, ei ne haitat heti tule näkyviin. Ja vaikka haitat olisikin pieniä niin mitä järkeä on sisuksiinsa vetää kaikkea keinotekoista?
Olen varsin maltillinen ja edellinen kommenttini oli tarkoituksella vähän provo.
Mutta, vähän tuntuu, että nykyään kaikki on jotenkin tulkittavissa vaaralliseksi. Asioita tutkitaan paljon ja tutkimustuloksia julkaistaan valtavia määriä. Johtopäätöksiä ja tulkintoja on moneen lähtöön ja media pyrkii myyviin artikkeleihin.
Aspartaamia ja sen vaikutuksia pitää tutkia. Se pitää tuottajat ja kauppiaatkin varuillaan.
Maailma on kemikalisoitumassa. Reach pyrkii saamaan asiaan yhteisiä sääntöjä ja käytäntöjä, mutta kovin on byrokraattinen systeemi sekin.
THL:n pääjohtaja: ”Karkit pois koulusta” – Pietar.in kirjoitti 9.7.2011 13:04,
[...] asialla Puska on tässä asiassa. Tämä vaan palautti mieleen hänen vuoden takaisen teon, joka sai Pepsin vetämään sokerilimsat pois maailman kouluista. Keinotekoisesta makeutetut [...]
Jätä kommentti