maanantai helmikuu 6, 2012 19:28

Maailmanympärimatkalla oleva Suomalaisbussi ei päässyt Australiaan

Maailmanympärimatkalla oleva suomalaisbussi ei saanut edes pitkällisten puhdistusten ja tarkastusten jälkeen lupaa liikennöidä Australiassa. Ajokki Royal -bussilla oli takanaan jo yli 20 000 kilometrin matka Venäjän ja Aasian halki.

Mutkia matkaan toivat puhdistuksen lisäksi tullilta ja viranomaisilta saadut ristiriitaiset tiedot bussin katsastustarpeesta. Kuljettaja Jani Laine harmittaa suunnattomasti, mutta pettymys yritetään karistaa mielestä ja kääntää katseet eteenpäin.

- Kaikki ulkomailta saapuvat ajoneuvot joutuvat karanteeniin ja täyspuhdistukseen ennen kuin saavat luvan liikennöidä Australiassa. Näin halutaan estää vierasperäisten eliöiden päätyminen mantereelle autojen rakenteissa.

Suomesta tammikuussa 2011 käynnistynyt Pikavuoro ei pysähdy bussin maahantulokieltoon, vaan matkaa jatkui paikan päältä hankitulla vuokrabussilla.

Seurueeseen kuuluu lisäksi Rantapallo.fi-matkailusivuston reportteri Kalle Jokinen, joka pitää kotisohvalaiset blogin kautta kärryillä seikkailun käänteistä.

- Vuokrattu sijaisbussi alkoi käyttäytyä pitkälti esikuvansa tapaan jo alkumetreillä: pakoputki levähti vajaan kolmensadan ajokilometrin jälkeen. Onneksi liikkeelle kuitenkin päästiin, kertoo Jokinen Pikavuoro maailman ympäri -blogin välityksellä Katherinen pikkukaupungista, jonne pikavuorolaiset pysähtyivät ensimmäiseksi yökseen Darwnista lähdön jälkeen.

Tagit: , , ,
Kategoria: Viihde | Ei kommentteja »

Jätä kommentti

«
»

Myös nämä saattaa kiinnostaa: