Tilaa ilmainen Pietar.in -uutiskirje. Saat suosituimmat bloggaukset ja extra juttuja suoraan sähköpostiisi.
Varasin lippua Puumalan Siltakemmakat -tapahtumaan Lippupisteestä noin viikko sitten. Soittaessa kyselin, että miten kyseisessä tapahtumassa toimitaan avustajan ilmaisen sisäänpääsyn suhteen.
Lippupisteessä ei tiedetty asiasta mitään, mutta he lupasivat selvittää asiaa. Hieman myöhemmin sieltä soitettiinkin ja kerrottiin, että oli kerrottu; avustajalle täytyy ostaa oma lippu.
Tässä jutussa on törkeää rahastuksen makua, koska tiedetään ettei moni voi tulla ilman avustajaa. Tai oikeastaan tämän asian voisi ajatella myös niin, että pyörätuolilla liikkuvia ei edes haluta tapahtumaan.

En ole koskaan aiemmin missään törmännyt vastaavaan tilanteeseen. Mukisematta on avustaja aina päässyt ilmaiseksi, niin urheilutapahtumiin kuin keikoillekin.
No ostinpa lippuja kuitenkin varmuudelta kaksi, mutta aion kuitenkin selvitellä tätä asiaa. Järjestäjää ei ole kiinnostanut vastata sähköpostiini, eikä Länsi-Savo -lehtikään ole vastannut juttuvinkkiini.
Katsotaan miten tässä asiassa käy. Ainahan toiselle lipulle käyttäjä löydetään, jos se jää ylimääräiseksi.
Myös nämä saattaa kiinnostaa:
Hyvä kun nostat nämä jutut esille! Eihän tuossa nyt ole päätä eikä häntää…. typerää touhua! Tottakai avustajan kuuluu päästä samalla lipulla! Siellä on kuitenkin ollut joku tumpelo joka ei tiedä mistään mitään. Hyvää keikkaa kaikesta huolimatta!
Muutosta ei asioihin tule, jos hiljaa hyväksyy kaiken. Ja minä en ole enää hiljaa.
Vinkkaahan asiasta myös Yle Etelä-Savolle.
Kiinnostaisikohan noita tämäkään juttu?
Jopas on toimintaa… Olin kerran avustajana Kiasmassa, silloin avustaja joutui maksamaan, avustettava pääsi ilmaiseksi.
Tosi törkeää, jos avustajaa tarvii pakosti niin luulis et päästää sisään avustajan ilmaseks. Tuohan tarkottaa niinku et avustajas olisi kaveri eikä auttais sua toiminnois. Järjestysmiehetkö sitten on luvannut auttaa..
Aikamoinen moka järjestäjältä, en ole vastaavasta kuullut ikinä.
On se törkeetä, mutta mä oon noihin törmänny melkosenkin usein. Elokuvateatteri vaatii ostamaan lipun sillä verukkeella, että avustaja näkee elokuvan. Avustajalle on välillä myyty lasten lippuja, esim. Lakestar, Sirkus Finlandia, matelija-näyttely jne. Tosin noihin on myyty mullekkin saman hintainen lippu. Retrettiin ja teatteriin on päästy samalla lipulla. Kuten myös useinpiin koiranäyttelyihin ja festareihin.
Ikävä kuulla, että noin paljon löytyy huonoja kokemuksia. Kesäteatteriin sentään pääsee avustajatkin ilmaiseksi… sateenvarjoja pitämään.
Hienoa Pietari että jaksat ja viitsit nostaa näitä sinänsä pieniä, mutta vammaisille tärkeitä asioita esille. Minun avustettavallani on opaskoira ja vaikka opaskoiralla on lupa mennä ruuanvalmistustiloja lukuunottamatta mihin vaan niin välilä näkee kyllä melkoisia inhon ilmeitä, varsinkin näiden maahanmuuttajien kasvoilla. Onneksi ei ole kuitenkaan tarvinnut sen kummemmin tapella sisäänpääsystä yms sillä opaskoirahan on näkövammaiselle samanlainen liikkumisen apuväline kuin vaikka sinulle pyörätuoli. Ilman ei pärjää.
Onpa törkeää. Minä en menisi edes jos pitäisi tuplat maksaa, ja nostaisin ison haloon. Kuulonäkövammaisen vaimoni saattajana olen päässyt ilmaiseksi lähes joka paikkaan, myös leffateateriin. Tilausbusseissa saattaja joutuu nykyään maksamaan, perustelu taisi olla jotain tyyliin ”bussissa ei tarvitse saattoapua”, tms, älytöntä. Kiitos Pietari kun toit asian esille!
Mä itse yleensä vain menen paikalle olettaen, että avustajani pääsee samalla lipulla sisään. Jos tulee jotain valitusta porteilla/ovella, niin sitten aletaan vääntämään ja selvittämään asiaa. Yleensä on avustaja päässyt tällä tavalla mukaan samalla lipulla
Oletuksenani on aina, että avustaja pääsee samalla lipulla.
Pitääpä tehdä niin, että hankkiudun toisesta lipusta eroon ja menen avustajan kanssa toisella. Ei tuota asiaa voi hyväksyä millään.