Poliisi: ”Älä päästä halailevaa naista lähelle!”

Kanta-Hämeen poliisilaitos tiedottaa, että ulkomaalaista naista ei pidä pääsää halailemaan itseäsi. Korusi saattavat nimittäin lähteä livohkaan.

Forssassa Helsingintien kevyenliikenteenväylällä keskiviikkona 22.5 klo 08.10 20-30 -vuotias nainen huuteli ”mama mama!”. Iäkkään naisen pysähdyttyä ulkomaalaisnainen kaupitteli korua ja sovitteli sitä naisen kaulalle. Samassa hän kätevästi vaihtoi korut ja livahti tiehensä.

Hämeenlinnassa Turuntien ja Muuntajakadun kulmassa lauantaina 25.5. klo 13.10 samaa ikäluokkaa oleva nainen kysyi englannin kielellä kelloa. Nainen vastasi kellon olevan 13.10. Kiitokseksi nainen halusi antaa korun ja halata.

Vanhempi nainen ei pystynyt vastustamaan tätä kiitollisuuden osoitusta, joten nainen pääsi iholle. Siinä lähti kaulaketju kaulasta varastelevan naisen mukaan, todetaan poliisista.

Paikalle kurvasi auto, jossa oli kaksi miestä ja varas nousi auton kyytiin. Tarkempia tuntomerkkejä ei vielä ole.

Vastaavia tekoja on myös muualla eteläisessä Suomessa. Nyt saa olla epäkohtelias näille kellon kyselijöille ja koruja kaupitteleville. Samaa ilmiötä esiintyi viime kesänä…

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>