Jussin vietto kuvin kerrottuna

Se on tuo jussi jälleen kerran ohi, toivottavasti vanha kansa olisi väärässä ja kesä ei kuitenkaan olisi. Tällä bloggaajalla on takana oikein mukava juhannuksen vietto perheenjäsenten seurassa.

Ainoastaan juhannusaatto oli tarkoitus viettää ”korpikuusen kannon alla”, mutta suunnitelmat kokivat lopulta muutoksen. Aattona grillattiin ja vietettiin ihanaa aikaa yhdessä. Osa porukasta kävi välillä kokolla, minä en kuitenkaan.

Pihvit tirisee grillissä.

Niin ne piffit paistuu…

Lautasella uusia pottuja, pihvit, auraa...

… ja hyvin myös maistuvat.

Katariina näyttää, että shh.

Ja nyt olette hiljaa.

Juhannuspäivänä palasin ”rikospaikalle”, kun veljeni Jaakko saapui paikalle pikku-Kiian ja koirien kanssa. Grilli oli tietenkin kuumana jälleen ja seura mahtavaa.

Joku kuvasi hapankorppuja.

Ruokakuvailusta tuli näin kuittailua.

Katariina ja Kiia haastvavat minut traktoreilla?

Joko mennään?

Kalaa, pihviä, perunaa.

Jos ensin kuitenkin syötäisiin.

Milla-koira nuuskii minua.

Milla on miun kaveli!

IMG_9509

Kiia leikkii Helin kanssa.

Miisa istuu pöydälläni.

Miisa on söpö.

Sunnuntaina ei sitten enää jaksanutkaan lähteä minnekään. Eikä kyllä olisi halunnutkaan, kun Paavo-veli oli tyttöystävänsä, Helin kanssa ”kylässä” viimeistä päivää.

Kesän ensimmäiset paikkakunnan mansikat!

Kesän ensimmäiset paikkakunnan mansikat!

Näin vietettiin mahtava juhannus elämästä nauttien. 🙂

Kategoria(t): Pietari Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Jussin vietto kuvin kerrottuna

  1. Päivitysilmoitus: Kooste tähänastisen elämäni parhaasta kesästä - Pietar.in

Vastaa