Oi, mikä mahtava viikko

Olipa taas kerran viikko, huh. Viikkoon on mahtunut aivan uskomattomia asioita, ettei kaikkea itsekään voi kunnolla todeksi uskoa. Päällimmäisenä mielessä on rakkaus. ♥

Maanantai: Orava on lähtenyt ryöstämään kasvattamiani herneitä. Oikeasti nuo herneet ovat kasvaneet todella nopeasti, toivottavasti tuottaisivat satoakin.

Orava herneiden seassa.

Tiistai: Kuva sisälsi tekstin kanssa suuren vihjeen tulevan päivän tapahtumista. Moniko arvasi, että mitä tulevan pitää?

Apina, nalle ja sydän.

Keskiviikko: Arvatkaapa jännittikö tämä päivä kauheasti? Tässä vaiheessa jännitys oli jo lauennut ja olin tajunnut rakastuneeni oikeasti. On niin mahtava fiilis!

Rakkaan kanssa käsikädessä.

Torstai: Kaupoissa on tuttuun tapaan aivan järjetön hulina, kun kaikki haluavat ruokaa ja etenkin juomaa jussiksi. Aattona jonot ovat toki vielä pidemmät. Toisaalta juuri tämmöiset päivät pitävät monta kauppaa hengissä.

Kaupan piha täynnä autoja.

Perjantai: Se on nyt juhannus ja jälleen syödään hyvin. Juhannusaaton vietin perheen parissa, lähes samalla porukalla kuin viime vuonnakin. Grillattiin ja vietettiin ihanaa aikaa yhdessä.

pihvi

Lauantai: Kävin välillä kotona nukkumassa ja palasin takaisin ”korpikuusen kannon alle”. Tällä kertaa menoon oli liittynyt myös pikku-Kiia. Ajettiin tyttöjen kanssa kilpaa.

kisa

Sunnuntai: Kaupasta sai vihdoinkin kotimaisia mansikoita. Paavo-veljeni päätti tehdä gourmet-ruokaa ja tämmöinen oli tulos. Hyvää kuulemma oli…

Hapankorppua, mansikkaa ja minttua.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa