Naurettava pullanmyyntikielto pakottaa maalaiskaupan sulkemaan ovensa

Aamulehden Moro-kaupunkiliite kertoo, että Pirkkalassa 16 vuoden ajan toiminut suosittu Ollilan maalaiskauppa laittaa lapun luukulle. Viimeinen pisara oli terveysviranomaisten määräys siirtää itse tehtyjen pullien myynti kaupan ulkopuolelle.

Emme voi lisätä henkilökuntaa monelle myyntipisteelle. En jaksa enää taistella terveysviranomaisten kanssa, yrittäjä Anja Ollila sanoo.

Terveystarkastajien mukaan pullia ei saa myydä elintarviketilassa, koska niissä on käsittelemätöntä tilamaitoa. Ollilan mukaan pullakielto on vain yksi esimerkki kaupan toimintaa hankaloittaneista määräyksistä.

Tarkastaja käy paikalla kuin rikostutkija, tekee muistiinpanoja ja lähettää jälkikäteen lopullisen raportin, jonka sisältö yllättää aina.

Pirkkalan kunnan ympäristöterveyspäällikkö Outi Lepistön mukaan syy löytyy elintarvikelaista, jonka tarkoitus on tässä tapauksessa vähentää tinkimaidon riskejä.

Lähituotantoon liittyy aina enemmän hygieniariskejä kuin teolliseen tuotantoon. Tämä voi tuntua kuluttajasta ja yrittäjästä epätasa-arvoiselta, mutta kaiken taustalla on tieteellinen tutkimus ja tilastot.

Kategoria(t): ruoka Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa