Näin päättyi festarikesäni

Festarikesäni sai jatkoa torstai-iltana, kun Puumalassa kajahti Siltakemmakat käyntiin todenteolla. Tällä kertaa paikalla olivat esiintymässä JVG, Jukka Poika ja tietenkin jokapaikanhöylä Cheek.

Näistä JVG ja Jukka Poika olivat minulle livenä uusia tuttavuuksia. Cheekin olin nähnyt tänä vuonna livenä jo neljä kertaa, eikä siltikään siihen tunnu kyllästyvän.

Juontajana toimi Eerikäisen Esko.
Juontajana toimi Eerikäisen Esko.

Paikalle saavuttiin hieman myöhässä ja teltta oli täynnä porukkaa. Järjestysmies auttoi meidän aika lähelle lavaa, mutta eipä pyörätuolista nähnyt mitään. Keikoilla ei pääse oikeaan fiilikseen, jos ei esiintyjää näe. En siis ala arvioimaan heitä.

Jare & VilleGalle näkyi vilaukselta.
Siellä vilahtaa Jare & VilleGalle.

Tässä välissä toinen järjestysmies sai hommattua meille paikan DJ-pöydän vierestä, aidan takaa. Olihan tuo kiva ajatus, mutta siellä jäi monien ihmisten taakse. Toisaalta olihan siellä turvallisempaa ja vapaampaa olla kuin horjuvien seassa.

Jukka Poika, mitäköhän siitä sanoisi. Muutama hyvä ja innostava biisi löytyy, mutta jotenkin ei päässyt kunnolla mukaan fiilikseen. Onhan JP todella suosittu, mutta ei minun makuuni. Esityksen näki hieman paremmin kuin edellisen.

Ihmisiä edessä.
Minä näen jotain.
Jukka Poika ojentaa mikkiä yleisölle.
Jukka Poika ojentaa mikkiään yleisölle.

Illan päätti totutusti koko kansan Cheek samalla käsikirjoituksella. Tunnelma on aina yhtä huikeaa ja yleisö aivan hurmoksessa kerrasta toiseen. Tälläkin kertaa Cheek tervehti minua. 😉

Kirkas valo Cheekin takana.
Cheek loistaa…

IMG_0883-001

Nyt on sitten mahtava festarikesä minun osalta ohi. Muita käyntikohteita olivat Lappeenrannan Yöt sekä Wanaja Festival Hämeenlinnan Linnanpuistossa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa