Löi naismyyjää, varasti yli 60 000 euron korut – Tunnistatko tämän miehen?

Tampereella Näsilinnankadulla ryöstettiin kultasepänliike torstaina 3.10. klo 15.46 -15.50, tiedottaa asiaa tutkiva Pirkanmaan poliisi.

Epäilty oli tiedustellut tunti ennen tapahtumaa sormuksia liikkeessä. Palattuaan liikkeeseen epäilty löi sormusten esittelylevyä pidellyttä myyjätärtä ja sai riuhtaistua esittelylevyn haltuunsa. Anastetun omaisuuden arvo on asianomistajan mukaan yli 60 000 €.


Tekijä poistui juosten ja hänen reittinsä on selvitetty Finlaysonin alueelle saakka. Matkalla hän riisui teon aikana käyttämänsä vaatteet ja silmälasit. Sivullisen ansiokkaan toiminnan johdosta mainitut varusteet ovat poliisin hallussa.

Miestä ei olla tunnistettu, vaikka hänestä on hyvää valvontakamerakuvaa. Poliisi julkaisee kuvat epäillyn henkilöllisyyden selvittämiseksi. Ohessa on myös sivullisen tekemä piirros osasta epäillyn käyttämää reittiä.

Kultaryöstö Kultaryöstön+reitti

Poliisi pyytää yleisön apua epäillyn tunnistamisessa. Mahdolliset vihjeet voi soittaa numeroon 0503137391 taikka lähettää sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi. Sähköpostiin pyydetään kirjoittamaan otsikoksi ”Sormuslevyn ryöstö”.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa