Miehen huikea yllätys vaimolle ulkorakennuksessa

Uusmaalaismies on Kenonnut jo vuosia, aivan alusta asti. Kenon historian ensimmäisellä kierroksella vuonna 2002 hän voitti heti muutaman sata euroa.

Keno_9475_36113_3

Yhtäkkiä luettelin tv-ruudulta pelkkiä oikeita numeroita. Tulivatpa ne loppupäänkin oikeat numerot, 61 ja 64 myös mukaan. Sitten tarkistin vielä uudestaan ja vielä uudestaan.

Näin mies kuvaili elokuista iltaa, kun hän avasi teksti-tv:n tarkistaakseen Kenon oikeat numerot. Teksti-tv:n sivu vaihtui kesken rivin tarkistuksen ja hän oli vähällä kirjata toissapäiväisen oikean rivin.

Mies riensi ulos puutarhaan vaimonsa luo ja pyysi tätä ulkorarakennukseen kuulemaan uutisen, jota ei halunnut huudella koko naapurustolle.

Kenossa taisi tulla nyt hieman suurempi voitto, hän aloitti kertomisen vaimolleen, jonka oli yllättänyt kesken pyykinripustamisen.

Ensipelistää lähtien mies on täyttänyt kupongin lähes samoin numeroin ja pelannut aina 50 sentin panoksella. Vain pari päivää aiemmin hän keksi kääntää kupongin ylösalaisin ja täytti kupongin uudesta näkökulmasta.

Kuponki näytti silmissäni erilaiselta, ja valitsin ruutuihin yllättäen aivan eri numeroita kuin tavallisesti. Lisäksi vaihdoin panokseksi 50 sentin sijaan 1 euron, hän kertoi mullistavasta ajattelustaan.

Uudenlainen ajattelu palkitsi miehen 200 000 euron arvoisesti.

Kategoria(t): Viihde Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa