Viikon ykkösuutinen: Suosikkibloggaaja meni kihloihin

Viikko kului ensin hitaasti ja sitten liian nopeasti. Facebook tykkääjät ovatkin todennäköisesti jo huomanneet, että iloisia uutisia kuului suunnaltani. Menin nimittäin viikonloppuna kihlohin Maijun kanssa.

Maanantai: Lihaton lokakuu piti vielä tässä vaiheessa ja punajuurikeittoa valmistui. Aurajuustoa ja kermaa reilusti sekä päälle raejuustoa. Tuli kyllä todella hyvää.

Lautasellinen punajuurikeittoa.

Tiistai: Syksy on ollut ihmeen lämmin ja ulkoiltua on sen myötä tullut aika paljon. Tiistaina tuli ajettua pitkä lenkki, kameraan tallentui upea ruska.

Upea syksyinen maisema.

Keskiviikko: Kyselin tykkääjiltä, että mitä lehtiä lautasella on. Aika moni tunnisti tämän basilikaksi.

Kuivattua basilikaa.


Torstai: Päiväkahvilla maistelin tuliaiseksi leivottua omenapiirakkaa, hyväähän se tietenkin oli. Päällä Carte d´Or Crema di Mascarpone–jäätelöä, Mukilla tunnustetaan väriä.

SaiPa-muki ja herkkuja.

Perjantai-Sunnuntai: Olin viikonlopun Maijun luona ja mentiin sitten kihloihin. Mahtavan ihana oli tämä viikonloppu. kun sai olla pitkästä aikaa rakkaan kanssa.

kihlaus  sormus

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa