Suuren suuria tunteita päivän kuvissa

Kuluneeseen viikkoon liittyi suuren suuria tunteita. En asu enää yksin, kun Maiju muutti luokseni tiistaina. Äitin kuolemasta tuli kuluneeksi kaksi vuotta… Tässä Facebookissa julkaistut kuvat.

Maanantai: Lämminsavulohisalaattia uuden viikon kunniaksi. Lohen lisäksi mukana oli oliveja, fetajuustoa, aurinkokuivatut tomaattia sekä kurkkua.

Salaattia lautasella.

Tiistai: Lopulta saapui se päivä, kun bloggaaja ei enää asunutkaan yksin. Maiju siis muutti kyseisenä päivänä ja kodistani tuli kotimme. Elämän yksi suurimmista haaveista on nyt toteutunut.

Lahja uuteen kotiin.

Keskiviikko: Ravintolapäivä se vaan lähestyi kovaa vauhtia, aivan yllättäen tietenkin. Alkuviikosta valmistuikin todella hyviä pipareita kahvilaan.

Paljon joulupipareita rasiassa.Torstai: Rakkaan Äitimme kuolemasta rintasyöpään tuli kuluneeksi kaksi vuotta, joten poltin muistokynttilää. Maailma ottaa meiltä paljon, mutta kyllä se antaakin takaisin todella paljon.

Muistokynttilä palaa kirkkaasti.

Perjantai: Yritin vähän leipoa, mutta pipareista tuli muusia. Oikeasti kokeilin jyrätä kärähtäneitä pipareita ja näyttää, että teen juustokakun pohjaa.

Pipareita renkaan alla.


Lauantai: Pietar.in sivut Ravintolapäivä oli menestys tällä kertaa, kun paikalle eksyi lähes parikymmentä ihmistä. Tässä yksi päivän parhaimmista otoksista, kun Paavo-veljeni vähän pelleili.

Paavo-vel pelleilee ja minä katson vakavana.Sunnuntai: Ravintolapäivän jälkeen tuli istuttua iltaa hyvässä seurassa. Hauskaa meillä oli niin kuin kuvakin kertoo.

Pelataan hellapoliisia hyvässä seurassa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa