Röyhkeät varkaat veivät 50 tonnia rautaromua, 100 000 euron saalis

Ilta-Sanomat uutisoi, että Punkaharjulla lauantai-iltana varkaiden matkaan lähti happopuhdistettua teräs- ja rautaromua noin 100 000 euron edestä.

Tuskin tässä ovat kyseessä mitkään normirosvot, vaan romualan ammattilaiset, jotka tuntevat tavaran arvon ja osaavat käsitellä sen lastaamiseen ja kuljettamiseen tarvittavaa kalustoa, rikosylikonstaapeli Antero Tykkyläinen Etelä-Savon poliisista sanoo.

Kolmella kuorma-autolla, isolla pakettiautolla ja henkilöautolla liikkeellä olleet varkaat lastasivat yli  50 000 tonniateräs- ja rautaromua sisältäneet kontit siirtolava-autoihin. Silminnäkijän mukaan häikäilemättömät varkaat toimivat kuin kyseessä olisi yrityksen toimeksiannosta tehtävä kuljetus.

Varkaat olivat lastanneet saaliinsa kaikessa rauhassa kirkkaassa valaistuksessa ja matkanneet sen jälkeen Punkaharjulta etelän suuntaan.

Suomessa saalis on vaikea muuttaa rahaksi. Todennäköisesti lasti on vielä Suomessa odottamassa sopivaa ajankohtaa maasta viennille.

Yritys on luvannut palkkion varkauden selviämiseen johtavasta vihjeestä. Poliisi pyytä yleisön havaintoja varkaudesta tai lastin kuljetuksesta poliisin numeroon 0718755200  tai vihjepuhelimeen 0718755450 tai osoitteeseen vihjeet.etela-savo@poliisi.fi

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa