Vauvoja ja muita upeita hetkiä viikosta

Yksi viikko on jälleen lopuillaan, siihen liittyy paljon hyviä ja ikimuistoisia hetkiä. Ykköseksi nousee pikkuisen siskontytön näkeminen sekä sylissä pitäminen. Käytiin myös pikkujouluissa viikon päätteeksi.

Maanantai:

Tässä on hieman erikoinen päivän kuva. Joulukuusi jotenkin ihmeellisesti tärisi, joten pitihän siitä ottaa kuvakin.

1482812_10153564500500247_504362649_n

Tiistai:

Nyt maistui kunnon äijäruoka. Kuvassa itse leivottu piirakka, (toivottavasti ei leipurin oman mallin mukaan) ja kunnon jauhomakkara sinapin kera. Makkarassa ei ole nykysiä, jotka häiritsevät erästä.

Makkaraa ja piirakkaa, nam.

Keskiviikko:

Otetaanko verikoe? Hieman pelottaa, kun verikokeen ottajalla on noin järkyttävä ilme. Oikeasti tässä täytettiin vain tulostimen mustekasettia. Aika kätevää, kun mustekasettia voi täyttää suht helposti kotona itse.

Maiju neula kädessä täyttää mustesäiliötä.


Torstai:

Kävimme Lappeenrannassa katsomassa ihanaa 10 päivän ikäistä siskontyttöä. Samalla reissulla pyörittiin ostoskeskuksissa. Ruokapaikaksi valikoitui Sokos Hotel Lappeen Casanova. Kuvassa vuohenjuustobroileria, basilikaperunamuffinssi, tomaattikastiketta ja kasviksia.

kuva (4)

Perjantai:

Saatiin etukäteen joululahjaksi Lidlin hyvää Lindor-suklaata hienossa joulupapereissa. Laitettiin ne pöydälle tarjolle hienossa mariskoolissa. Taustalla lahjapaketteja.

Suklaata astiassa.

Lauantai:

Käytiin siis torstaina katsomassa pikkuista vauvaa. Pienten kömmähdysten jälkeen sain kuvatkin itselleni, eli nyt yksi päätyi päivän kuvaksi.

Pikkuinen sylissäni.

Sunnuntai:

Käytiin rakkaan kanssa Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistyksen pikkujouluissa Punkaharjun Kruunupuistossa. Ei mitään ihmeempää ohjelmaa ollut tarjolla, mutta ruoka oli ihan hyvää jouluista. Oltiin tietenkin pukeuduttu tyylikkäästi, niin kuin kuva osoittaa.

Tyylikäs pari?

Vastaa