50 euron peili rikkoontui – Vuokraisäntä pidätti 1 400 euron vakuuden

Vuokralaiselta rikkoutui vuokra-asunnon 50 euron arvoinen mitoiltaan 160 x 80 senttiä oleva peili, uutisoi sivuillaan Yle Lahti.

8464520080 d5107f5753 c 50 euron peili rikkoontui    Vuokraisäntä pidätti 1 400 euron vakuuden

Vuokrasuhde päättyi syyskuussa 2012 ja vuokralaisena ollut nainen tarjosi peilistä hyvityksenä 50 euroa. Vuokraisännän mukaan peili oli alun perin ollut 700 euron hintainen. Vuokraisäntä pidätti 1 400 euron vakuuden.

Rikkoutuneesta peilistä nousi kallis kiista, kun asunnon omistaja väitti sen olevan arvokas paloista muodostunut taidepeili maalauksineen.

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa todistaja kertoi, että peili oli hankittu aikoinaan noin 100 markalla. Käytetyn peilin hinnaksi oikeus arvioi lopulta 15–25 euroa.

Käräjäoikeus määräsi isännän maksamaan oikeuskuluja noin 1 000 euroa ja palauttamaan vuokravakuus vähennettynä peilin hinnalla.

Isäntä ei luovuttanut, vaan vei jutun Kouvolan hovioikeuteen. Hän vaati vuokralaiselta 1 500 euron käräjäkuluja sekä 2 200 euron hovikuluja.

Hovioikeus määräsi osapuolet maksamaan omat oikeuskulunsa. Vuokraisäntä määrättiin palauttamaan 1 400 euron vuokravakuudesta 1 250 euroa. Vakuudesta on vähennetty peili asennuksineen.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>