Mahtavia asioita viikon kuvissa – Naimisiin meno kohokohta

Mitä ihmettä tällä viikolla tapahtuikaan? Aika mahtavia asioita elämä pääsi jälleen kerran tarjoamaan bloggaajalle. Ihan ”ykös-juttu” oli  tietenkin naimisiin meno rakkaan Maijuseni kanssa.

Maanantai:

Maijulle ostettu uusi pinkki karvapipo löysikin uuden käyttäjän, kun testasin sitä päähäni. On muuten lämmin ja kätevä, kun on lapasetkin samassa. Uskalsin jopa ulkoilla tämä päässä.

Uusi pipo päässä.

Tiistai:

Hernekeitto ei ole vaikea valmistaa itse, tällä kertaa se syntyi keltaisista herneistä. Herneet vaan likoamaan ajoissa, eli viimeistään edellisenä iltana.

Herneet likoamassa astiassa.

Keskiviikko:

Tässä kuvassa näkyy uusi Helsingistä mukaan tarttunut paita, ja kuuluisaksi noussut ”anime-ilmeeni”, joka sai nimensä Maijun katsomien animesarjojen hahmojen ilmeiden mukaisesti.

Uusi paita.

Torstai:

Torstain päivän kuva unohdettiin julkaista, mutta tässä kuvassa näkyy meidän uusi yhteinen harrastus. Pelataan nykyisin biljardia netissä vastakkain, ja siitä saakin oivasti helpon parisuhdekiistan aikaiseksi kun molemmat on yhtä huonoja häviäjiä 😉

Pelataan biljardia.

Perjantai:

Päätimme jo aikaisemmin hääpäiväksi tämän päivän, ja hyvin jaksoimmekin pitää yllätyksen salassa. Menimme siis perjantaina maistraattiin, jossa toimitettiin vihkiminen. Sen jälkeen herkuteltiin HerkkuPekka-kahvilassa ja käytiin vielä kotiin herkkuja Prismasta.

Tuore aviopari kuvassa.

Lauantai:

Ohoh! Nyt se sitten tapahtui kauhea onnettomuus, annos unohtui kuvata ennen ruokaa. Lautasella oli itse täytetty hodari, hyväähän se oli.

Lautanen on tyhjä.

Sunnuntai:

Viikko päättyi sitten kummityttöni Katariinan 2-vuotis synttäreihin. Iloisen vauhdikas vesseli sai meiltä lahjaksi upeat pinkit kengät. Niillä kelpaa tepastella.

IMG_9888

Vastaa