Nuorten vaarallinen pelleily pysäytti metron – Jättikorvaukset odottavat

Helsingin Kaisaniemen metroasemalla lauantaina 25.1.2014 klo 19.35 järjestyksenvalvojat olivat havainneet neljän nuoren menevän 2 raiteelle ja lähteneen kävelemään metrotunneliin kohti itää.

Al mal tiempo, buena cara

Kuva: Rodrigo Basaure

Radalta jouduttiin katkaisemaan sähköt tapahtuneen vuoksi. Järjestyksenvalvojat olivat lähteneet tavoittamaan nuoria tunnelista. Nuoret olivat ehtineet mennä muutaman kymmenen metriä metrotunnelissa idän suuntaan.

Nuoret lähtivät karkuun, mutta järjestyksenvalvojien huudettua heitä pysähtymään he olivat lopulta totelleet. Järjestyksenvalvojat toivat tunnelista 3 nuorista takaisin metroasemalle, joista kaksi nuorta miestä ovat 18-vuotiaita ja tyttö on alle 15-vuotias.
 
Tapahtuneen vuoksi oli metroliikenteen yksi vuoro jäänyt ajamatta. Asiassa tulee kyseeseen huomattava korvausvaatimus, koska liikenne oli pysäytettävä.
 
Asiaa tutkitaan liikenteen häirintänä. Kyseisen kaltainen toiminta on hyvin hengenvaarallista.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa