Nuori nainen yllättyi – Elastisen alta paljastui 100 000 euroa

Nuori kuhmolaisnainen sai tammikuun viimeisenä perjantaina vain muutama tunti ennen The Voice of Finland -ohjelman 5. jakso mieleen ostaa Elastisen kuvalla varustetun Ässä-arvan Veikkauksen verkkopalvelusta.

twof artikkelikuva 555x318 Nuori nainen yllättyi   Elastisen alta paljastui 100 000 euroa

Mielleyhtymä saattoi olla enne, nainen oli aamulla katsellut isänsä kanssa asunto-osakkeita ja haaveillut uudesta autosta. Nainen kertoo valinneensa nettiarvoista juuri Elastisen kuvalla varustettuun The Voice of Finland -Ässän hetken mielijohteesta.

Kymmenestä eurosta haaveilleen naisen yllätykseksi ruutuun ilmestyi yhtäkkiä 100 000 euron voittosumma.

Pyörin muutaman kerran ilosta pankon ympäri ennen kuin soitin Veikkaukseen tarkistaakseni voiton. Siinä vaiheessa taisi päästä muutama onnenkyynelkin.

Voittaja ryntäsi herättämään isänsä päiväunilta. Halauksen ja itkun jälkeen isä sanoi siltä istumalta, että nyt lähdetään skumppaa ostamaan. Hän käski kutsua poikaystävänkin illaksi kylään.

Ensimmäiseksi aion hankkia uuden auton ja maksaa lainat pois. Myöhemmin on tarkoitus hankkia oma asunto. Oliko kyseessä tuuri vai enne, sitähän ei voi kukaan tietää, mutta aikamoinen sattuma kuitenkin, hän kertaa voittopäivän uskomattomia tapahtumia.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>