Naiseus, ulkonäkö ja vammaisuus

Tämä pohdinta sai alkunsa siitä, kun rupesin eräässä ruokapaikassa miettimään, miksei invavessoja voi olla naisille ja miehille erikseen. Vetosin itse mielessäni kustannussyihin, että toisen invavessan rakentaminen tulisi kalliiksi, kunnes tajusin että mitä mie oikein ajattelen. Asetanko oman sukupuoli-identiteettini alemmaksi kuin rahan arvo on?

Ollessani peruskoulussa, ennen ylä-asteelle menoa minua luultiin monesti pojaksi, koska halusin itsepäisesti leikkauttaa tukkani lyhyeksi täytettyäni 9 vuotta. Myöhemmin aloin muiden ikäisteni tapaan meikata ja panostaa vaatetukseeni, tunsin itseni hyvinä päivinä jopa viehättäväksi. Mutta sain monta kertaa pettyä, kun monet huomasivat vain vammani ja siitä aiheutuvat rajoitteet, eivät uutta kampaustani.

Sitten löysin kehonmuokkauksen, lävistykset ja tatuoinnit. En asettunut ollenkaan siihen muottiin, mitä minuun yritettiin soveltaa. Vaatteet kiinnostivat yhä enemmän ja aloin tykätä laittautumisesta. Naiseuteni oli heräämässä. Ihmissuhteiden myötä koin hyväksyntää omana itsenäni, ja ensimmäisiä kertaa sain tuntea itseni jopa seksikkääksi.

Seksuaalisuus on aina ollut tärkeä osa identiteettiäni. Heräsin omaan biseksuaalisuuteeni jo varhain, mutta kun vihdoin annoin periksi ympäristön paineille olla seksuaalisesti näkymätön ja harmaa, aloin nauttia asioista. Vammaisuus yhdistettynä seksuaalivähemmistönä elämiseen ei ole helppoa ja yhä vieläkin sitä saa selitellä.

Mitä naiseus sitten miule on? Sitä, että tykkään laittautua, hoitaa itseäni ja olla edustavana jos menen julkisille paikoille. Sitä, että mie en koe poikkeavani muiden naisten asemasta millään tavalla. Samalla tavalla mie haaveilen välillä lapsista, rakastan kauniita kenkiä ja laukkuja, välillä taas koen kauheita identiteettikriisejä ja tukkani ei varmaan ikinä miellytä miuta. Koen olevani seksuaalinen, haluttava ja rakastettava. En edelleenkään mahdu siihen klassiseen pullantuoksuiseen kotirouvan malliin, vaan tykkään käydä keikoilla ja en ikinä luovu miun lävistyksistä, uusi tatuointikin on suunnitteilla.

Haaveenani olisi nähdä Suomi, jossa vammaisillekin tunnustettaisi sukupuoli. Pukeutumista myöten pitäisi juhlistaa sitä identiteettiä, jonka jokainen kokee omakseen. Oli se sitten transsukupuolinen, homo, biseksuaali tai panseksuaali. Ja ei, en mie heteroitakaan ole unohtanut icon wink Naiseus, ulkonäkö ja vammaisuus
2795283832 f4cd05edc8 b Naiseus, ulkonäkö ja vammaisuus

 

Kategoria(t): Maiju Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta kohteessa Naiseus, ulkonäkö ja vammaisuus

  1. Tiina-Liisa Hokkanen-Oja sanoo:

    Kiitos taas. Noita pohdin itsekin, ja sitä, miksi en saa vammaisena valita avustajan sukupuolta esimerkiksi kuntoutusjaksoilla, tai jos joskus joutuisin jostakin syystä asumispalveluyksikköön.

    Sinun, Maiju, pitäisi ehdottomasti perustaa oma blogi. Kirjoitat NIIN hyvin.

    • Spukkeli sanoo:

      Maijun omasta blogista samaamieltä! Eli eikun vaa oma blogi pystyyn, on niin hyvin kerrottu ajatuksia <3 tykkään lukee tosi paljon :)

  2. Lulu sanoo:

    Maiju kiltti, aloita oma blogi! Kirjoitat todella hyvin, tekstejäsi on ilo lukea.
    Itse en ole vammainen, mutta henkilökohtaisena avustajana työskentelevänä luen näkökulmiasi mielenkiinnolla. Jännää huomata miten jotkut aiheet on niin tabuja, itsellenikin.
    Nyt blogia pystyyn! MARS! :D

  3. Lemi sanoo:

    Minusta vessojen jakaminen sukupuolen mukaan edustaa vain vanhanaikaista siveyskäsitystä enkä muutenkaan pidä ”miesten juttuja” ja ”naisten juttuja” omaa seksuaalisuuttani määrittelevänä tekijänä :D Päin vastoin nämä rajat ovat pikkuhiljaa hämärtymässä. Sen sijaan, että tosimies olisi se sikarinhajuinen, sliipattu urho ja nainen isopovinen, hoivaava kodinhengetär, on olemassa lukuisia hyväksyttyjä tapoja ilmentää omaa persoonaansa ja sukupuolisuuttaan ilman, että tulee teilatuksi ”äijämäisenä akkana” tai ”neitimiehenä”. Sitä tulee rampattua niin speedway-kisoissa kuin tapahtumien yleisissä vessoissakin ihan sen takia, ettei ole olemassa enää niitä naurettavia sukupuolirooleja, jossa kaikki lokeroidaan kivaisasti kahteen helppoon laatikkoon, joita molempia koskevat ihan ikiomat rajoitteensa, stereotypiansa ja vaatimuksensa. On mielenkiintoinen ajatus pyrkiä pois yhdestä tiukasta määritelmästä (=kehitysvamma on taakka / kehitysvamma vie mahdollisuuden elämykselliseen elämään) ja rakentaa ympärilleen toista (=me heikot naiset tarvitsemme erityiskohtelua).

    Ympäristön odotukset ja vaatimukset koskevat meitä kaikkia, mutta näkyvä vamma tuo syrjäyttämiselle varmasti vielä oman särmänsä. Onneksi viehättävyys ei riipu pelkästään omasta fysiikasta, vaan myös olemuksesta, pilkkeestä silmäkulmassa sekä siitä pienestä ripauksesta turhamaisuutta, jolla meidät kaikki on varustettu :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>