Aikuiset ostavat täysin överiksi meneviä lahjoja opettajille

Yle uutisoi, että vanhempien ylilyönnit opettajien lahjomisessa hämmentävät kevätjuhlien kynnyksellä. Nettikeskustelun perusteella lahjan pitää olla hieno, mielellään kallis.

intercon1 Christmas Hampers Aikuiset ostavat täysin överiksi meneviä lahjoja opettajille

Kerran sain toisessa koulussa työskennellessäni herkkukorin, jossa oli viinipulloa ja juustoa ja pähkinöitä ja hedelmiä. Rahallinen arvo oli varmaan aika suuri ja koin kyllä suurta hämmennystä sen korin saadessani, kertoo Ristiinan koulun kakkosluokan opettaja Laura Savander.

Savanderin mukaan tilanne on hankalaa ja hämmentävää opettajalle. Hänen mukaan lapsilähtöiset lahjat ovat tosi ihania ja pelkkä kiitoskin riittää.

Omat lapset ovat joskus kysyneet mitä veisivät opettajalle lahjaksi, ja olen sanonut, että sinun pitää itse miettiä, mitä haluat viedä. Poikani on vienyt esimerkiksi muumimukin, jossa oli Haisulin kuva ja se kuvasi poikaani oikein hyvin, Ristiinan koulun kakkosluokan toinen opettaja Niina Lehtinen toteaa.

Vanhempien on vaikea jättää muistamista väliin. Eräs viiden lapsen äiti toteaa, että lahja pitää olla tai olo tuntuisi varmaan aika kolkolta.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>