Elämäni jääräpäänä

Yksi vahva luonteenpiirteeni on jääräpäisyys, vaikka joskus jopa kiistin sen blogissakin helmikuussa, kun oli juttua elämäni ensimmäisestä rannetuesta. Nekin olisi pitänyt olla paljon aiemmin.

Välillä jääräpäisyys tuottaa jopa hallaa itselle. Hyvänä toisena esimerkkinä rannetukien lisäksi on sähköpyörätuoliin lopulta hommaamani sivutuet. Niitähän olisi oikeasti tarvittu jo vuosia sitten, kun asento alkoi kääntyä vinoon.

IMG 2074 Elämäni jääräpäänä

Istuma-asento oli päässyt menemään todella huonoksi, kun ei saanut sivuilta tukea tarpeeksi. Tokihan siitä eräät ihmiset mainitsivat, mutta eihän tätä jääräpää millään uskonut.

Jotenkin tuo asioihin ja sanomisiin uskominen alkoi muuttua Maijun myötä. Vaikea sanoa noin ihanalle ihmiselle vastaan. Ja tokihan sitä haluaa yrittää pysyä kunnossa mahdollisimman pitkään, kun on saatava pysyä toisen rinnalla vielä vuosia.

Toki tuo jääräpäisyys on auttanut monen ongelman ratkaisuun. Hyvänä esimerkkinä voinee mainita se, että saatiin muutettua yhteen rakkaan kanssa. Vaikka moni taho yritti lannistaa.

Maiju Pietarin jääräpäisyydestä

Olen saanut nauttia tästä Pietarin luonteenpiirteestä monta kertaa, ja aivan taatusti tulen nauttimaankin. Hyviä puoliahan asiassa on se, että voin aina luottaa siihen että jos jotain ongelmia tulee, ja pyydän apua mieheltä, niin apua tulen saamaan. Että se piuha, joka ei tietokoneeseen mielestäni sovikaan, menee siihen tietokoneeseen vaikka sitten Erikeeperillä liimaten. Myös omien oikeuksien puolesta taisteleminen on paljon helpompaa, kun toinen suhteen osapuoli on myös täysillä mukana.

Hetkittäin tulee Pietarille kuitenkin niitä älyttömiäkin jääräpäisyys-kohtauksia, kuten nuo edellä mainitut sivutuet ja rannetuet. Kuinka monta ihmistä niistä olikaan sanonut ennen miuta! Ja eikös tämä jässikkä yrittänyt miullekkin selittää, ettei niitä tarvitse. Enhä mie kehuskele, mut tässä mie olin oikiassa icon wink Elämäni jääräpäänä Kaikella rakkauvella <3

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Elämäni jääräpäänä

  1. Mervi Mähönen sanoo:

    Hyvä Maiju <3

  2. Sari sanoo:

    Hyvä Maiju :) Sie olit oikeessa – mut parisuhteessa joskus kannattaa antaa miehen luulla, että se on tehny päätöksen ihan ite…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>