Poliisilta raju viesti vanhemmille: ”Asiat ovat kääntyneet joissain perheissä eräänlaiseksi kissa ja hiiri-leikiksi”

Itä-Uudenmaan poliisin ylikonstaapeli Olavi Palmumäki julkaisi kolumnin, jossa hän miettii miten asiat ovat kääntyneet joissain perheissä eräänlaiseksi kissa ja hiiri-leikiksi. Perheissä nuori ohjaa vanhempiaan eikä päinvastoin.

Aikuisen velvollisuus on ripittää lasta silloin, kun jostain yhteisesti sovitusta asiasta on livetty. Kuka muukaan voi asettaa rajoja lapselle, jos eivät lapsen omat vanhemmat?

Lapsetkin toivovat rajoja, vaikkeivät sitä usein ääneen sanokaan. Kesälaitumilla on tärkeää antaa lapselle vapauksia ja vastuuta, mutta sopivissa määrissä.

Joidenkin osalta koulut päättyvät valmistujaisjuhliin, kun toisilla taas ne ovat välietappi. Kaikilla ei välttämättä vielä ole selvillä tulevaisuuden tavoitteet, mutta kun todistukset on jaettu, on aika juhlia ja vetää
hetki henkeä.

Poliisina ja isänä näen tärkeänä sen, että koulun ja kodin opit kohtaavat edes jossain määrin. Hyvien tapojen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Jos niitä vaalitaan kotioloissa päivittäin, niiden vaikutus näkyy myös myöhemmällä iällä. Hyvän käytöksen siemenet eivät mene hukkaan, Palmumäki kirjoittaa.

Vanhempien on kuitenkin syytä kysellä lapselta tai nuorelta kenen kanssa hän viestittelee, vaikka vastuksena voi joskus olla epämääräinen mulkaisu. Se on kuitenkin välittämistä ja kiinnostusta nuoren elämään.

Tietämällä missä lapsi kulkee ja kenen kanssa, voi vähentää sitä riskiä, että lapsi joutuisi väärille elämänpoluille.

Ole lapsellesi ennen kaikkea vanhempi ja aikuinen asettamalla turvalliset rajat. Rajat ovat rakkautta
ja välittämistä eikä niitä ole koskaan liikaa. Kun tähän lisätään vielä sopivasti kaverillisuutta, saa
vanhempi lapseltaan kaiken vastavuoroisesti takaisin.

1288647815521 Poliisilta raju viesti vanhemmille: Asiat ovat kääntyneet joissain perheissä eräänlaiseksi kissa ja hiiri leikiksi

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.
Nämä ehkä kiinnostavat myös:

Vastaus kohteessa Poliisilta raju viesti vanhemmille: ”Asiat ovat kääntyneet joissain perheissä eräänlaiseksi kissa ja hiiri-leikiksi”

  1. Päivitysilmoitus: Kukkahattusetä-poliisi avautuu vanhemmille: “Odotettavissa lisää murheita” - Pietar.in

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>