Järkyttävä yksityiskohta Oulun lapsikuolemista: Lapset olivat elinkelpoisia

Oulun lapsikuolemien todistajista lähes kaikki on kuulusteltu ja viimeiset kuulustelut tehdään ensi viikolla. Lähes kaksikymmentä todistajaa ovat kertoneet havainnoistaan epäillyn naisen raskauksista ja hänen elämäntavoistaan.

Useat ovat havainneet naisen raskaudet, vaikka hän on yrittänyt peitellä niitä. Raskauksista on ollut havaintoja lähinnä epäillyn työkavereilla, joille nainen on kysyttäessä kertonut tekosyitä pyöristymiselleen.

Epäillyn kuulustelut ovat tutkinnan tässä vaiheessa loppusuoralla ja ne lopetetaan näillä näkymin tällä viikolla. Epäilty ei ole edelleenkään osannut antaa järkevää selitystä toimilleen.

Raskauksien aikaväliksi on varmistumassa vuodet 2005-2013. Kolme viimeistä raskautta ovat olleet epäillyn nykyisen avioliiton aikana. Lapset ovat syntyneet Rommakkokadulla ja Peltokadulla.

Aviomies tai muutkaan läheiset eivät ole tienneet kuin vuonna 2011 päättyneestä raskaudesta. Muiden kahden raskauden aikana epäillyn aviomies on ollut pitkiä aikoja poissa eivätkä he olleet juuri tekemisissä keskenään avioliiton vaikeuksien takia, tiedottaa Oulun poliisilaitos.

Nainen ei ole kertonut näistä kahdesta raskaudesta aviomiehelleen tai kenellekään muullekaan. Aviomiestä ei enää epäillä enää mistään rikoksesta tähän asiaan liittyen.

Oikeuslääketieteellisten tutkimusten valmistumisessa menee vielä viikkoja. Alustavien tietojen mukaan lapset olisivat olleet elinkelpoisia. DNA-tutkimuksissa on varmistunut, että kaikki viisi lasta ovat epäillyn lapsia.

Lasten isyydet varmistetaan DNA-testeillä, jotka kestänevät viikkoja. Isäkanditaatit ovat ottaneet itse yhteyttä poliisiin tai sitten epäilty on kertonut heidän nimensä. Myös epäillyn aviomies on heidän joukossaan.

Riskosnimikkeinä ovat edelleen viisi tappoa ja viisi hautarauhan rikkomista.

Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä ja muutenkin niitä henkilöitä, jotka ovat auttaneet asian tutkinnassa tavalla tai toisella.

poliisi etu1006MN 820 uu Järkyttävä yksityiskohta Oulun lapsikuolemista: Lapset olivat elinkelpoisia

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Järkyttävä yksityiskohta Oulun lapsikuolemista: Lapset olivat elinkelpoisia

  1. Sairas mieli tekee tuollaista jatkuvaa raakaa synti, murhaa lapsiaan, ehkäisy ja sterilisaatio on olemassa.
    Jotain on äidillä pahasti vinossa, miksi ei antanut lapsiaan pois, kaikki tässä asiassa on
    ihmeellisen outoa, miksi olla raskaan loppuun saakkaa ja sitten murhata pienokainen ja millä tapaa, sekin on meille salaisuus.

    En käsitä ,lapsia saa ne jotka ei tarvi ja ne joilla on kaipuu saada lapsi eivät saa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>