Poliisi moittii turhien rikosten uhreja – ”Miksi annamme varkaiden varastaa?”

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikosylikomisario Timo Nyyssönen moitti äskettäin bensiinikauppiaita. Nyt poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Pekka Partanen jatkaa samalla linjalla.

Polttoaineen anastamisten osalta todellinen suojautuminen ei tunnu edes kiinnostavan polttoaineen jakeluketjuja. Asioiden selvittely lykätään poliisin harteille ja kun joku poliisista uskaltaa arvostella menettelyä, alkaa suuri itku siitä, että eikö poliisi tee työtään?

Partanen ymmärtää täysin Nyyssösen turhautuneen reaktion. Hän miettii kolumnissaan, että onko todella niin, että yhteiskunnan kustantaman poliisin tulee toimia polttoaineita myyvien jakeluasemien perintätoimistona.

Partanen kirjoittaa, etteivät bensa-asemat ole ainoita paikkoja, jotka eivät halua puuttua ennalta rikoksiin, jotka voisi helposti estää. Joka vuosi ja erityisesti tänä vuonna ovat asuntoihin kohdistuneen murrot lisääntyneet roimasti.

Tekijöinä ovat olleet ulkomailta Suomeen saapuneet rikollisryhmät tai heidän hyväkseen toimivat suomalaiset rikolliset. Tekotavat ovat tulleet entistä röyhkeämmiksi, sillä asuntoihin on menty jopa isäntäväen ollessa samaan pihamaalla grillaamassa.

Suomessa on niin helppo varastaa, koska varkauksia vastaan ei ole suojauduttu juuri lainkaan. Suomalaisten turvallisuustietoisuus omaa omaisuuttaan kohtaan on hukassa.

Partanen näkee kolme selittävää syytä sille, miksi omaisuuden suojaaminen ei oikein suomalaisia kiinnosta: hyväuskoisuus, liiallinen luottavaisuus ja liian hyvä vakuutusturva.

Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa kansalaiset suojaavat omaisuuttaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. Asuntojen ovissa on kunnolliset turvalukitukset, saranatapit ja alaikkunoissa murtosuojaukset. Pysäköitäessä auto yöksi, siihen ei jätetä varastettavaa näkyviin.

Poliisi ei pysty nykyisillä voimavaroilla estämään ennalta tai selvittämään kaikkia rikoksia. Rikoksilta suojautuminen ja rikosten ennaltaehkäisy jää aina kansalaisten ja yritysten oman käyttäytymisen, yhteisöllisyyden ja omaehtoisen varautumisen varaan.

poliisi_etu1006MN_820_uu

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa