Työnantajalle 60000 euron kulut – 44 vuoden työsuhde purettiin laittomasti

44 vuotta samaa yritystä palvellut mies sai potkut, kun eläkkeelle pääsyyn oli aikaa vain yksitoista kuukautta. Työntekijä ei ollut työsuhteen aikana saanut koskaan varoitusta tehtäviensä hoidosta.

Ilta-Sanomien mukaan riita johtui romumetallin myynnistä saatujen tulojen tilittämisestä. Työnantajan mukaan irtisanottu oli myynyt romua noin 1500 euron edestä ja pitänyt rahat sekä jättänyt toisesta myynnistä itselleen 730 euroa, jonka työnantaja kuittasi miehen tilistä.

Työnantajan mukaan esimiehenä toimiessaan mies oli salannut alaistensa myyneen romumetallia omaan lukuunsa. Romualumiini oli kuitenkin aliurakoitsijayrityksen omaisuutta, jolta myyntiin oli saatu lupa. Tulot oli käytetty työpaikalla vuosikymmenten ajan henkilökunnan virkistykseen.

Irtisanottu vei riidan käräjäoikeuteen, joka totesi potkut lainvastaiseksi. Myös Itä-Suomen hovioikeus tuli samaan lopputulokseen. Irtisanotulle työantajan on maksettava korvauksia lähes 60 000 euroa.

romu Työnantajalle 60000 euron kulut   44 vuoden työsuhde purettiin laittomasti

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.
Nämä ehkä kiinnostavat myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>