Kirjautui töihin kotona kello 7 – Video paljasti totuuden pomolle

Metsäliitto Osuuskunnan Kyrön sahalla myynti- ja vientiassistenttina työskennellyt työntekijä oli säännöllisesti ja pitkähköllä aikavälillä kirjautunut työajanseurantajärjestelmään aamulla kello 7.00 kotona etäyhteyden kautta.

Työntekijä kuitenkin saapui työpaikalle vasta 7.15-7.20. Työnantaja vahvisti ajankohdat valvontakameraseurannalla. Työntekijä kertoi muun muassa lukeneensa työsähköpostejaan kotona ennen saapumista työpaikalle.

Työnantaja ei löytänyt todisteita, että työntekijä olisi tehnyt kotona töitä etäyhteyden kautta. Työntekijälle annettiin mahdollisuus irtisanoutua itse ja hän teki niin.

Ammattiliitto Pro riitautti asian työtuomioistuimessa. Pro vaati, että työnantaja korvaa kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan 19.642,85 euroa sekä yli 70 000 euroa irtisanomissuojasopimuksen vastaisesta työsuhteen purkamisesta.

Työtuomioistuimen mukaan irtisanomiseen oli perusteet, koska työntekijä ei pystynyt todistamaan tehneensä etätöitä. Työtuomioistuin hylkäsi Pron kanteen myös siksi,  että työntekijä oli lopulta itse irtisanoutunut.

laki Kirjautui töihin kotona kello 7 – Video paljasti totuuden pomolle

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.
Nämä ehkä kiinnostavat myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>