Puruvesi Pop yllätti – ”Hienoa nähdä, että täälläkin suunnalla voidaan järjestää tämmöisiä”

Festarikesä päättyi osaltamme lauantaina Kerimäellä Puruvesi Popissa. Esiintyjinä toisena päivänä festareilla olivat muun muassa Solonen & Kosola, Karri koira ja Ruudolf sekä Jenni Vartiainen.

Edellämainittuja esiintyjiä olimme siis katsomassa. Muita esiintyjiä Popissa olivat perjantaina Haloo Helsinki! ja Popeda sekä lauantain Vicky Rosti ja Toy Boys. Jälkimmäisen kuulimme ruokaillessamme.

Mainiossa kesäsäässä vietetty Kerimäen Iloisen Kulttuurin (Keiku ry) järjestämä Puruvesi Pop houkutteli paikalla 5000 lipun lunastanutta. Viime vuonna kävijöitä oli 3 500. Etenkin pääesiintyjä Jenni Vartiaisen esiintymisen aikana oli valtava tungos.

Jenni Vartiainen

Myö ja yleisö

Jenni Vartiainen tuli nähtyä jo toisen kerran kesän aikana. Vaikka hän veti lähes samanlaisen setin kuin viimeksi, ei se jättänyt taaskaan kylmäksi. Vartiainen on kesän kuumimpia nimiä.

Räppärit, Solonen & Kosola sekä Karri koira ja Ruudolf houkuttelivat meidät myös eturivin tungokseen. Molemmat saivat yleisön hyvin syttymään mukaansa.

Karri Koira räppää.

Solonen & Kosola

Ruudolf

Räppärikaksikko Solonen & Kosola nousivat tietoisuuteen Nyt Kolisee -albumilta, jossa räppärit versioivat J. Karjalaisen Et ole yksin -albumin kappaleita. Heidän esittämässään freestyle-räpissä riimit keksitään samaan aikaan, kun räpätään. Vuonna 2002 Solonen voitti Rapin Suomenmestaruuden.

Ei voi kuin esittää kiitoksen järjestäjille upeasta tapahtumasta. Hienoa nähdä, että täälläkin suunnalla voidaan järjestää tämmöisiä.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa