Vaarallinen tapaus autotiellä – Poliisi: ”Pelkästään onnella selvittiin”

Perniöstä karkasi päivällä kaksi hevosta talleistaan ja ne laukkasivat kantatietä kohti Saloa. Paikalle osuneet ansiokkaasti toimineet autoilijat yrittivät saada hevosia pois ajoradalta ja onnistuivat siinä noin 4-5kilometrin laukan jälkeen.

Muiden autoilijoiden liikennekäyttäytymisestä tehtiin ikäviä huomioita, sillä he eivät juurikaan hidastaneet vaikka hevoset laukkasivat ajoradalla ja niistä varoitettiin hätävilkuin. Pelkästään onnella selvittiin, että hevosen ja auton välistä onnettomuutta ei nähty.

Poliisi haluaakin muistuttaa tiellä liikkujia siitä, että tiellä annettavat varoitukset olisi aina syytä ottaa huomioon ja vähintään tulee laskea nopeutta. Sillä ei ole väliä kuka varoituksen tekee, poliisi tai muu tiellä liikkuja. Varoitukseen kuitenkin yleensä on hyvä syy!

Hevoset saatiin omistajan naapurin avustuksella kuljetetuksi takaisin.

Kolme issikkaa syömässä.

Kolme issikkaa syömässä.


 

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa