Tammikuu taivallettu

Vaihtelevassa säässä kulunut tammikuu alkaa olla jo ohi ja päätin käydä sen läpi bloggauksen muodossa teidän kanssanne.



Kovien pakkasten takia tuli aikaa vietettyä paljon sisällä. Lautapelit sekä Netflix oli kovalla käytöllä. Saatiin katsottua huikea Sons of Anarchy -sarja loppuun. Myös Hannibal -televisiosarjan kaksi tuotantokautta katsottiin.

IMG_0113

Aloitin uuden harrastuksen tai ainakin kokeilin maalaamista.

Hyvin pensseli toimii suullakin.
Hyvin pensseli toimii suullakin.
Ja tämmöinen siitä tuli.
Ja tämmöinen siitä tuli.

Kyseinen taulu ei ole myynnissä, mutta Maijun muutama teos on. Ne löydät täältä.

Hommasin uutta tyyliä, kun ostin elämäni ensimmäisen nahkatakin. Vaihdoin myös silmälasit, sillä meni hermo Specsaversiltä ostettuihin, jotka halkesivat jo toista kertaa. Nyt näköä parantaa Gucci.

Keijuhan se siinä.
Vanhat…
ja uudet.
… ja uudet.
Superdry nahkatakki.
Superdry-merkkinen nahkatakki.

Lisäksi käytiin isompien kummilasten kanssa Cheekin keikalla Lappeenrannassa. Pienempien kummilasten kanssa vietettiin myös aikaa, sillä molemmat viettivät syntymäpäiviään.

Taitaa synttärisankareita hieman jännittää.
Taitaa synttärisankareita hieman jännittää.
Nelma tykkää istua Maijun sylissä.
Nelma tykkää istua Maijun sylissä.
Katariina ja uusi mekko.
Katariina ja uusi mekko.
Maiju virkkasi pipon.
Maiju virkkasi pipon.
Koiriakin kävi kylässä. :)
Koiriakin kävi kylässä. 🙂
Maijun runokirja ilmestyi.
Maijun runokirja ilmestyi.

Näin meni tammikuu meillä. Helmikuussa on luvassa ainakin Disney On Ice Helsingissä sekä reissu Tallinnaan.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa