Hyvästit VR:n monopolille – Rautateiden henkilöliikenteen kilpailu avautuu

Hallitus on päättänyt avata rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle. Käytännössä VR:n yksinoikeudesta liikennöidä Suomen rataverkolla luovutaan ensi vuosikymmenellä, jolloin rautateiden henkilöliikennemarkkinoille voi tulla muitakin toimijoita.



Uudistuksen tavoitteena on parantaa rautatieliikenteen palvelutasoa ja asiakaslähtöisyyttä sekä kasvattaa junaliikenteen osuutta henkilöliikenteessä. Kilpailun avaaminen edistää myös lippujen hintakilpailua ja alentaa tavaraliikenteen kuljetuskustannuksia kaluston saatavuuden helpottuessa, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Kilpailun avaamiseen velvoittaa joulukuussa 2016 hyväksytty EU:n neljännen rautatiepaketin täytäntöönpano, jonka tavoitteena on edistää kilpailua rautateiden henkilöliikenteessä.

Rautateiden henkilöliikennepalvelut avataan kilpailulle vaiheittain. Liikennöinti on tarkoitus kilpailuttaa käyttöoikeussopimusmallilla, jolla turvataan rautateiden henkilöliikennepalvelujen saatavuus koko maassa.

Kaikki reitit on vapautettu kilpailulle vuoteen 2026 mennessä. Nykyisestä VR-yhtiöstä pilkotaan kolme uutta valtionyhtiötä, jotka valtio jatkossakin omistaa. Uusiin yhtiöihin siirtyvät työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä.

Markkinoillepääsyn varmistamiseksi VR-Yhtymä Oy:stä eriytetään kolme erillistä valtionyhtiötä: kalustoyhtiö, kunnossapitoyhtiö sekä kiinteistöyhtiö. VR-Yhtymä Oy:n rooli ja kilpailukyky valtion omistamana junaliikennöintiyhtiönä turvataan järjestelyjen yhteydessä, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Toimijoiden on haettava Liikenteen turvallisuusvirastolta turvallisuustodistusta rautatieliikenteen harjoittamista varten. Sillä rautatieliikenteen harjoittaja osoittaa, että se on ottanut käyttöön turvallisuusjohtamisjärjestelmän ja että se pystyy noudattamaan raideliikenteeseen liittyviä turvallisuussäädöksiä ja -määräyksiä.

Ohjausvaunu 1 Hyvästit VR:n monopolille – Rautateiden henkilöliikenteen kilpailu avautuu

Kuva: Alma 360 / Kirsi Tuura

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Hyvästit VR:n monopolille – Rautateiden henkilöliikenteen kilpailu avautuu

  1. Päivitysilmoitus: Veturimiesten liiton poliittinen työtaistelu pysäyttää junaliikenteen alkuviikolla - Pietar.in

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>