Yle vääristeli Trumpin puheita – ”Emme huomanneet virhettä”

Yle julkaisi 23.3. verkkosivuillaan uutisen, jossa kerrottiin presidentti Donald Trumpin väittäneen, että republikaanipoliitikko Ted Cruzin isä olisi Lee Harvey Oswald.



Toimittaja mainitsee käyttäneensä lähteenään Time Magazinea, jossa oikeasti kirjoitettiin, että Cruzin isä olisi nähty Oswaldin seurassa. Virheestä oli tehty kaksi oikaisupyyntöä, mutta Yle korjasi virheen vasta saatuaan tiedon Julkisen sanan neuvostolle tehdystä kantelusta.

Juttu käsittelee Trumpin antamia ristiriitaisia lausuntoja ja sen pääpaino on kohua herättäneissä Ruotsi-lausunnoissa.

Päätoimittaja Marit af Björkestenin mukaan kantelija on oikeassa virheestä. Jutun tehnyt toimittaja ja vastaava päätoimittaja eivät huomanneet jutun virhettä tai vastanneet palautteeseen.

Yle Uutisissa ei virhettä huomattu, sillä muuten se olisi korjattu heti huomautushetkellä. Viesti ei ole tulkittavissa suoraksi korjauspyynnöksi uutiseen ja tämän vuoksi siihen ei reagoitu toimituksessa.

Päätoimittajan mukaan viesti oli yksi monien viestien joukossa. Kevään aikana kantelija on lähettänyt kymmeniä sähköposteja useille Yle Uutisten ulkomaantoimittajille ja vastaavalle päätoimittajalle. Iso osa viesteistä on tulkittavissa hyvin epäkohteliaiksi.

Julkisen sanan neuvosto muistuttaa, että asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön.

Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 20.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa