Vuosi 2017 kului näin – Lue raportti

Vuosi 2017 on ollut mielenkiintoinen monella tapaa. Tässä kirjoituksessa käydään perinteeksi nousseella tavalla läpi kyseisen vuoden tapahtumia.



Alkuvuosi oli henkisesti todella raskas, sillä henkilökohtaisten avustajien pitkät sairaslomat ajoivat käyttämään ostopalveluita. Kodissamme kävi avustamassa meitä täysin tuntemattomia ihmisiä. Osan voisin palkata itsellekin töihin, jos se olisi mahdollista. Joukkoon mahtui myös täysin alalle sopimattomia henkilöitä.

Kevään kohokohtana oli maaliskuun viimeinen viikonloppu Tallinnassa, jossa Haloo Helsinki esiintyi Saku Suurhallissa. Yli vuoden odotus päättyi upealla tavalla, kun bändi veti upean shown.

Muulta osin reissu oli mielenkiintoinen, sillä hotelli Euroopalla ei ollutkaan tarjota meille kuukausia aiemmin varattua invahuonetta. Lopulta meille tarjottiin sviittiä, jossa nosturilla ei päässytkään nousemaan vuoteelle ja nukuin kolme yötä varavuoteella.

Muuten reissuun kuului hyvää ja edullista ruokaa, ostoksilla käyntiä… Samalla reissulla tuli nähtyä uusi Länsiterminaalii ja todistettua, ettei se uusi M/S Megastar -laiva ole mikään ihmeellinen.

Maissikanaa, uunissa paistettua purjoa,
kirpeää rusinaa, vuohenjuustoa ja kookoskastiketta.

Huomenta!
Kvinoa, pinaattia, avokadoa, ituja…

Vuoden mielenkiintoisinta aikaa elettiin kesäkuussa, kun matkustimme Tanskan pääkaupunki Kööpenhaminaan junalla ja laivalla.

Menomatka oli mielenkiintoinen, sillä ensin Tukholman metrosta rautatieasemalle vievä hissi oli rikki ja piti kiertää apuvälineiden kanssa katuja pitkin. Matkalla radalta katosi sähköt ja juna seisoi keskellä peltoa neljä tuntia. Kööpenhaminan päärautatieasemalta jatkoimme paikallisjunalla hotellin vieressä sijaitsevalle asemalle, jonka hissi oli myös rikki ja jouduimme palaamaan takaisin ja ottamaan taksin.

Junassa on kivaa…
kun voi katsella peltomaisemaa.

Ongelmallisesta menomatkasta huolimatta reissu oli hyvin onnistunut. Scandic Sydhavnen -hotelli oli hyvin esteetön ja pyörätuoleille soveltuva. Käyntikohteina upeassa kaupungissa olivat muun muassa Tivoli, Christianian vapaakaupunki ja pientä merenneitoa esittävä patsas.

Paluumatka sujui hieman helpommin, vaikka juna myöhästelikin. Reissu oli muutenkin erittäin hyvin onnistunut ja ehkäpä paras koskaan. Säät suosivat, ruoka maistui. Voisin lähteä uudelleenkin Köpikseen.

Muuten kesä olikin sateinen ja kolea, mutta surkeasta säästä huolimatta tuli ulkoiltua paljon. Savonlinna on kyllä upea kaupunki kesäisin. Sen kävi huomaamassa myös Vladimir Putin.

Ravintolan terassilla.

Syksyllä kävimme tuetulla lomalla Peurungan kylpylässä, Laukaassa. Silloin sattui olemaan monta aurinkoista päivää ja ulkoiltua tuli reilusti. Käytiin myös keilaamassa useaan kertaan. Muuten sateinen syksy rajoitti aika paljon, eikä tullut kovinkaan paljon liikuttua.

Joulun vietimme poissa kotoa, Nurmeksen Break Sokos Hotel Bomballa. Joulu oli hieman vaihtelua normaaliin, kun pääsi valmiiseen pöytään. Ruokaa tulikin nautittua runsaasti. Oli kiva nähdä myös sukulaisia.

5

Vuosi 2017 oli täynnä kaikenlaista menoa ja meininkiä. Kaikkea ei millään saanut sopimaan yhteen kirjoitukseen. Lopuksi lisää kuvia ja toivotan Hyvää Uutta Vuotta.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa