kuopio

Hoitajalla potilaspaperit mukana ravintolassa aamuyöllä

Kuopion keskustassa anastettiin 9.3.2013 lauantaina aamuyöllä laukku, jossa oli kotihoidossa olevien henkilöiden henkilö- ja osoitetietoja sekä hoito- ja lääkitysohjeita. Laukun sisältöä oli tyhjennetty kadulle. Jatka lukemista

Varas vei ihmisten terveystietoja – Miksi niitä kuljetettiin aamuyöllä?

Kuopion keskustassa lauantaina 10.3.2013 aamuyöllä anastettiin laukku, jossa oli arkaluontoisia asiakirjoja. Henkilöllä on poliisin alustavien tietojen mukaan ollut laillinen, tehtäväänsä perustuva oikeus pitää hallussaan kyseisiä asiakirjoja. Jatka lukemista

Rattijuoppo yritti hämätä poliisia teipillä

Kuopion keskustassa sunnuntaina iltapäivällä Liikkuvan poliisin partio havaitsi liikennevaloissa henkilöauton, jonka rekisteritunnuksen viimeisen numeron päälle oli laitettu teippiä. Jatka lukemista

Humalaiset kelkkailijat vauhdissa: Yksi sammui vieraalle sohvalle, toinen ajoi itsensä tajuttomaksi

Kuopion Hiltulanlahdessa lauantaina iltapäivällä 57-vuotiaan miehen kuljettaman moottorikelkan toinen suksi osui jään peittämään kiveen. Jatka lukemista

Kahta koulua uhattu Kuopiossa

Kuopion Puijonsarven ja Pihkainmäen kouluihin on kohdistettu uhkaus keskustelupalstalla. Tiistaina 12.2.2013 julkaistussa epämääräisessä viestissä uhattiin kouluammuskelulla. Jatka lukemista

Palovaroitin pelasti uhkaavalta rivitalopalolta

Kuopiossa Petosenkujalla ns. luhtitalo-tyyppisessä rivitalossa syttyi alakerran makuuhuoneessa tulipalo todennäköisesti tupakoinnin seurauksena maanantai-iltana. Jatka lukemista

Mies ei saanut asunnon ovea auki, soitti hätäkeskukseen

Kuopion Neulamäestä tuli hätäkeskukseen klo 03.15 ilmoitus asunnollensa saapuneelta, että joku pitää asunnon ovea kiinni asunnon sisäpuolelta. Jatka lukemista

Uutiskirje:

Tilaa ilmainen Pietar.in -uutiskirje. Saat suosituimmat bloggaukset ja extra juttuja suoraan sähköpostiisi.

Kirjoita sähköpostiosoitteesi:

Pietari

27-vuotias Duchennen lihasdystrofiaa sairastava, bloggausta rakastava hyypiö Punkaharjulta. Lukijana tulet huomaamaan, että vaikea sairaus ei ole vienyt toivoa ja iloa elämästä. Bloggaan elämästä, uutisista, netistä yms. Odotan myös, että jätät kommentin. :) Lue lisää »

Kategoriat

Arkistot