lahti

Mies yritettiin ryöstää, antoi ryöstäjille opetuksen

Lahden Mukkulassa lauantaina 20.4. noin klo 15.00 aikaan kevyenliikenteen väylällä (Ritaniemenkatu – Kevätkartu jousiampumaradan kohta) viisikymppisen mieshenkilön kimppuun kävi kaksi mieshenkilöä takaa päin yrittäen ryöstää hänet. Jatka lukemista

Kaupan edustalta kaapattu koira on löydetty

Lahden Liipolasta Ostoskadulta kaupan edustalta anastettiin torstai-illalla noin kello 18.45 seitsemänvuotias Rotweileruros. Koiran isäntä oli kaupassa ostoksilla ja kaupan seinään kytketty koira katosi kauppareissun aikana. Jatka lukemista

Poliisiauto aiheutti varomattomalla u-käännöksellä onnettomuuden

Lahdessa Pennalan kaupunginosassa aamulla 07.30 liikkuvan poliisin partio oli suorittamassa valvontatehtävää ja oli pysäköitynä linja-autopysäkille keula kohti Lahtea. Jatka lukemista

12-vuotias varasti kaupasta alkoholia – ”Virvoitusjuoma- ja karkkinäpistykset kehityksen kannalta terveellisempiä”

Lahden keskustassa sijaitsevasta myymälässä lauantai-iltapäivänä 12-vuotias poika pakkasi reppuunsa keskiolutta ja siideriä toistakymmentä pulloa. Tämän jälkeen hän poistui kassan kautta maksamatta. Jatka lukemista

Jussi Seljas hyppäsi moottorikelkalla hyppyrimäestä

Freestyle motocross -ammattilainen Jussi Seljas hyppäsi eilen lauantaina moottorikelkalla Lahden Lahden HS70 -mäestä. Reilun 200 kilon painoinen kelkka lensi hyvin, eikä alas tulossa ollut ongelmia. Jatka lukemista

Mies ahdisteli pikkupoikaa Lahdessa

Lahden Mukkulassa Lapakadun lähistöllä tiistaina 4.3.2013 noin klo 18 aikaan keski-ikäinen kaljupäinen mieshenkilö lähestyi yksin kävelemässä ollutta 9-vuotiasta poikaa ja pyysi rahaa. Tällöin poika vastasi, ettei hänellä ole rahaa. Jatka lukemista

Asukas nukkui, postiluukkuun työnnettiin palavaa paperia

Lahden keskustassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävään tuli Päijät-Hämeen poliisipartiolle tehtävä sunnuntai-iltana klo 22.00 jälkeen, koska rappukäytävässä oli savun hajua. Paikalla oli myös pelastuslaitoksen yksikkö. Jatka lukemista

Uutiskirje:

Tilaa ilmainen Pietar.in -uutiskirje. Saat suosituimmat bloggaukset ja extra juttuja suoraan sähköpostiisi.

Kirjoita sähköpostiosoitteesi:

Pietari

27-vuotias Duchennen lihasdystrofiaa sairastava, bloggausta rakastava hyypiö Punkaharjulta. Lukijana tulet huomaamaan, että vaikea sairaus ei ole vienyt toivoa ja iloa elämästä. Bloggaan elämästä, uutisista, netistä yms. Odotan myös, että jätät kommentin. :) Lue lisää »

Kategoriat

Arkistot