Tilaa ilmainen Pietar.in -uutiskirje. Saat suosituimmat bloggaukset ja extra juttuja suoraan sähköpostiisi.
YLE Etelä-Savo uutisoi, että käpyjä keräämällä voi tienata jopa neljä tonnia kuussa puhtaana käteen. Tähän tulokseen pääsemiseen ei tarvitse tehdä työtä edes viikonloppuna. Jatka lukemista
Pirkanmaan poliisilaitos on jatkanut lauantaina Lempäälän Sääksjärvellä kerrostalon pihalla sattuneen epäillyn lapsikaappauksen selvittelyä. Jatka lukemista
Noin 30-vuotias naishenkilö ilmoitti keskiviikkona klo 20.45 hälytyskeskukseen, että on eksynyt Jalasjärvellä jonnekin keskelle pimeää metsää eikä osaa kotiin. Jatka lukemista
Kankaanpään Kuninkaanlähteen lähellä marjastusretkellä ollut 75-vuotias nainen katosi tänään iltapäivällä. Poliisi pyysi havaintoja naisesta. Jatka lukemista
Hämeenkyrössä Palontien läheisyydessä olevassa maastossa metsänistuttaja oli täydennysistuttanut hakkuuaukkoa puolen päivän aikaan, kun hän oli läheisen ojan vastapenkalla havainnut vapaana ison koiraa muistuttavan harmaan eläimen. Jatka lukemista
Metla odottaa kuulemma tämän vuoden mustikkasadosta keskinkertaista. Kävin tänään metsässä toteamassa, että mustikoita löytyy kerättäväksi. Enpä ole koskaan aiemmin käynyt mustikassa. Jatka lukemista
Hankien häivyttyä kanervaisilta kankailta ryhtyvät moottorisoidut kevätkulkijat ajeluihinsa. Jokamiehen oikeudella saa saapasta asetella mättäille ja ihailla luonnon kauneutta. Jatka lukemista
Viimeisimmät kommentit