Tilaa ilmainen Pietar.in -uutiskirje. Saat suosituimmat bloggaukset ja extra juttuja suoraan sähköpostiisi.
Kajaanissa maanantaina 13.5. puolenpäivänä jälkeen 86-vuotias nainen oli ollut kävellyt kohti kotiaan, kun Kirkkokatu 15 kohdalla hänen takaansa oli tullut henkilö, joka oli alkanut riistämään naisen olalla ollutta käsilaukkua. Jatka lukemista
Porin Ruosniemessä Päkäräntiellä lauantai-iltana kello 18.20 aikaan säiliöauto oli liukkauden tähden pysähtynyt jyrkkään ylämäkeen. Jatka lukemista
Heinolassa vanhainkoti Hopeasillassa 88-vuotias mies löydettiin 26.12.2012 aamulla menehtyneenä. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena. Jatka lukemista
Kauhavan Mäenpäässä tiistaina noin 09.45 aikoihin 81-vuotias nainen oli ollut kohentamassa tai sytyttämässä tulta keittiön kamiinaan. Tuli tarttui avoimena olleen kamiinan täyttöluukun kautta naisen vaatteisiin ja sytyttänyt ne palamaan. Jatka lukemista
Yle Satakunta kertoo, että Porissa Liinaharjan vanhainkodissa vanhuksille tarjoiltiin 12 tunnin yöpaaston jälkeen aamupalaksi laihaa kauravelliä. Henkilökunnan mukaan velli oli pelkkää lämmintä vesimaitoa. Jatka lukemista
Etelä-Saimaa kertoo, että hoitohenkilöstö on alkanut tehdä ilmoituksia viranomaisille liian tiukalle vedetyistä henkilöstömääristä. Joka viidennessä Etelä-Suomen AVIlle tehtävässä kantelussa tai valvontailmoituksessa on aiheena vanhustenhuolto. Jatka lukemista
Aamulehti kertoo tamperelaisesta Tuula Aholasta, joka huomasi kaksi vuotta sitten lehdestä, että yleinen edunvalvoja oli laittanut hänen 95-vuotiaana äitinsä kodin kysymättä myyntiin. Tapaus ei ole kuitenkaan ainutlaatuinen. Jatka lukemista
Viimeisimmät kommentit