Pojat heittelivät jääpaakkuja moottoritielle

Kaksi alle 15-vuotiasta poikaa leikkivät toisten hengellä Tuusulanväylällä Ruskeasannan kohdalla, kun heittelivät lumi sekä jääpaakkuja moottoritien ylikulkevalta kävelysillalta alas. Tapahtuma-aikaan oli käynnissä iltapäiväruuhka ja liikennettä oli runsaasti.

Poikien heittämät lumipaakut osuivat ainakin kahteen autoon. Toisesta autosta meni tuulilasi rikki siten, että siihen tuli miehen mentävä reikä. Kuljettajan mukaan rikkoutuneesta tuulilasista oli tullut auton täydeltä lunta sisään. Hän oli kuitenkin saanut pidettyä auton tiellä ja pysäytettyä sen moottoritien laitaan.

Pojat saatiin tapahtumapaikan välittömästä läheisyydestä kiinni ja he tunnustivat teon. Alle 15-vuotiaat tekijät ovat tapahtuneesta vahingonkorvausvelvollisia.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa