Nokia on jo Androidin edellä - Pietar.in
Siirry sisältöön

Nokia on jo Androidin edellä

Tutkimusyhtiö IHS:n mukaan Nokian Ovi Store tuottaa enemmän rahaa kuin Google Android Market. Molempien kohdalla rahamäärät ovat kuitenkin todella pieniä, jos verrataan Applen App Storen tuloihin.

Vuonna 2010 mobiilisovelluksia myytiin yli 1,5 miljardilla eurolla. Myynti on kasvanut vuodessa 160 prosenttia. Rahallisesti myynti on kasvanut lähes 900 miljardilla eurolla.

Apple hallitsee kauppaa ylivoimaisesti, kun sen myynti oli yli 1,3 miljardia euroa. Toisena olevan BlackBerry App World -sovelluskaupan myynti oli 120 miljoonaa euroa. Applen myynti kasvoi 130 prosenttia ja BlackBerryn 360 prosenttia.

Kolmantena on Nokia Ovi Store, jonka myynti oli 77 miljoonaa euroa. Vuosikasvua oli peräti 719 prosenttia, kun vuonna 2009 myynti olit vain alle kymmenen miljoonaa euroa.

Google Android Market seuraa heti Nokian perässä, kun sen myynti oli hieman alle 76 miljoonaa euroa. Sen kasvu tosin oli Nokiaakin hurjempi, eli 862 prosenttia.

Vastaa

a