Persut: ”me pidämme joulujuhlamme ja laulamme suvivirtemme”

Perussuomalaiset on julkaissut tänään eduskuntavaaliohjelmansa, jossa luvataan muiden puolueiden tapaan vaikka mitä asioita. Ohjelmasta löytyy nopealla selauksella muutama mielenkiintoinen kohta, joiden perusteella voisin jopa harkita äänestäväni heitä.

Perussuomalaiset ovat jo pitkään vaatineet, että omaishoidon tuen maksatus siirrettäisiin kuntien sijasta Kelalle, koska kunnissa ei ole ymmärretty omaishoidon etuja tai omaishoitajia on käytetty hyväksi ilmaisena työvoimana.

Siinä on tämä asia kerrottu juuri niin kuin asia valittavasti on tällä hetkellä. Hyvin pieni osa omaishoitajista saa työstään tukea ja ne jotka saa niin heillä summa on yleensä surkea. Kunnat ei halua tajuta, että miten paljon omaishoitajat säästää rahoja, kun hoidettavat pysyy kotona.

Suomessa elämämme kuitenkin suomalaisin ehdoin ja se merkitsee sitä, että me pidämme joulujuhlamme ja laulamme suvivirtemme niin kuin tähänkin asti.

Jonkun mielestä tämä on tietysti rasismia, mutta miksi näistä perinteistä pitäisi luopua? Ei kukaan voi tulla toisen kotiinkaan sanomaan, että mitä saa tehdä. Enkä usko, että monikaan maahanmuuttaja haluaakaan tehdä niin.

Olenkohan sekoamassa, kun Persuista höpisen nyt tässä? Olenko huono ihminen, jos haluan äänestää puoluetta, joka kuulemma haluaa tuhota maamme?

Persut: ”me pidämme joulujuhlamme ja laulamme suvivirtemme”

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun