Karhusta nähtävyys Soinissa, poliisi varoittaa city-karhu ilmiöstä

Soinissa havaittu karhunpentu on saanut uteliaat ihmiset liikkeelle. Karhua on ruokittu ja sen havaintopaikasta on muodostunut nähtävyys, jota käydään katsomassa jopa perheen pienimpien kanssa.

Pentukarhun opettaminen yhdistämään ruoka ja ihmisen tuoksu toisiinsa ei ole luonnossa elävälle karhulle ominaista. Tämä on omiaan aiheuttamaan city-karhu ilmiön, jolloin karhu oppii luontaisesti etsimään ruokaa ihmisten läheisyydestä.

Seuraavaksi nämä ”sankarit” ovat vaatimassa karhun hävittämistä, koska se tulee heidän pihalleen. Samalla tietenkin pelätään, että karhu syö heidän lapset. Ne samat lapset, jotka itse vietiin katsomaan karhua.

Poliisi varoittaa, että karhu on arvaamaton luonteeltaan. Pienikokoinen karhu on voimakas ja sen hyökätessä kimppuun voi seuraukset olla vakavat. Poliisi toivoo, että ihmiset antaisivat karhun siirtyä metsiin etsimään ravintoa ja suoda karhulle normaali karhun elämä.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi poliisi on tänään päättänyt sulkea karhun havaintopaikalle soramontulle johtavan tien. Asiaton oleskelu soramontulla ja sen välittömässä läheisyydessä on kiellettyä.

Mikäli karhu ei siirry pois alueelta poliisi ryhtyy muihin tarvittaviin toimenpiteisiin yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa