Lompakkovarkaat liikkuvat Ison-Britannian kilvissä olevalla autolla

Pirkanmaan poliisi kaipaa havaintoja Ison-Britannian kilvissä olevasta punaisesta Peugeot tai Mitsubishi henkilöautosta, jonka rekisterinumero on R 910 NAV. Poliisi epäilee, että kyseisellä autolla on liikkeellä vanhuksilta lompakoita anastava porukka.

Lompakkovarkaudet on tehty siten, että tekijät seuraavat kauppaliikkeessä vanhempia kansalaisia, ja anastavat heidän lompakkonsa tai kukkaronsa ostoskärryissä olevasta kassista.

Pirkanmaan alueella tämänkaltaisia tapauksia on taas tänä keväänä tullut ilmi jo kymmenen kappaletta pelkästään huhtikuun aikana. Toiset kymmenen mahdollisesti samalla ajoneuvolla liikkuneiden tekemiä näpistyksiä on tapahtunut itäisessä Suomessa ja Pohjanmaalla.

Tuoreet vinkkitiedot voi soittaa suoraan poliisin numeroon 07187 45582.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa