EHEC-bakteeri aivan uusi, onko kyseessä terrori-isku?

BBC kertoo, että Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan jo 17 ihmistä tappanutta EHEC-bakteeria ei ole ennen havaittu epidemioissa. Epidemian syy on viranomaisille yhä epäselvä.

Kyseessä on helposti tarttuva ja hyvin vaarallinen bakteeri. Bakteeri voi aiheuttaa vakavan munuaisten toimintahäiriön, joka voi johtaa kuolemaan.

Epdemian aiheuttajaa ei ole löydetty ja monen mieleen on nyt noussut terrori-isku. Tämmöinen olisi kätevää terroristin kannalta, koska ihmiset ei uskalla syödä vihanneksia ja se aiheuttaa miljoonien tappiot.

Toisaalta siinä ei ole mitään järkeä, koska monikaan ei kuole. Todennäköisyys terrori-iskulle on hyvin pieni, mutta sitä ei voida sulkea pois vaihtoehdoista.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa