Lahden kuolonkolarin kuljettaja ilmoittautui poliisille

Lahdessa eilen tapahtuneessa nuoren miehen kuolemaan johtaneessa kolarissa paikalta jalan poistunut, toisena osapuolena olleen Opel Vectran -kuljettajana ollut 19-vuotias mies ilmoittautui Päijät-Hämeen poliisille eilen klo 18 aikaan.

Poliisilla oli tiedossa miehen henkilöllisyys ennen ilmoittautumista. Hänet toimitettiin ilmoittautumisen jälkeen sairaalahoitoon. Miestä oli etsitty päivän mittaan siihen saakka, kunnes hän ilmoittautui itse poliisille.

Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta. Myös alkoholin osuutta asiassa selvitetään. Hänellä ei ole rikostaustaa.

Onnettomuudessa loukkaantuneet kaksi henkilöä ovat edelleen sairaalahoidossa ja heidän vammansa ovat vakavia.

Poliisi kiittää tapauksesta vihjeitä ja tietoja antaneita kansalaisia.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa