EU:n ruoka-apu Suomeen vähenee huomattavasti

YLE kertoo, että EU:n tämänhetkisen suunnitelman mukaan Suomen saama ruoka-apu vähenee ensi vuonna huomattavasti. Aiemmin EU-ruokakassit ovat sisältäneet kymmenkuntaa eri tuotetta, mutta kohta ne sisältävät vain maitojauhetta.

Monet suomalaisjärjestöt ovat täysin riippuvaisia EU-ruoasta. Pienemmillä paikkakunnilla avun jakaminen tämän takia saattaakin keskeytyä kokonaan. Suomessa EU-ruokaa jakaa noin 30 järjestöä.

– Ikävä kyllä näin luultavasti käy. Varsinkin sellaisilla pienemmillä alueilla, joissa ei ole kauppoja tai elintarvikevalmistajia. Ei ole mistä ottaa, kirkkopalveluiden diakonia- ja yhteisvastuuyksikön sihteeri Ulla Pesola harmittelee.

Pesola muistuttaa, että järjestöillä on vielä puoli vuotta aikaa miettiä ratkaisuja. Esimerkiksi Helsingin Herttoniemen seurakunta on jakanut jo muutamia vuosia kauppojen lahjoittamia vanhentuvia tuotteita, koska tämä toimii käytännössä paremmin.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa