Kimi Räikkönen tähdittää Arttu Wiskarin musiikkivideota

Kimi Räikkönen tähdittää Arttu Wiskarin musiikkivideota, joka on tehty Sorateiden sankarit -kappaleesta. Sorateiden sankarit -kappale löytyy Wiskarin kultaa myyneeltä debyyttialbumilta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Kimi Räikkönen nähdään mukana musiikkivideolla. Wiskari kertoi Voicelle, että Räikkönen lähti videolla mukaan ilmaiseksi.

– Ihan huikeeta, että Kimi on mukana. Vieläkin tulee kylmät väreet siitä, että Kimi on mukana. Tunnen Kimin yhden kaverin kautta. Tutustuin Kimin vanhaan kisamekaanikkoon ja kävimme soittamassa Kimille keikan. Kimi oli kuunnellut levyä ja tykkäsi kappaleista. Hän kutsui meidät keikalle. Sitä kautta tutustuttiin ja olemme paljon musiikkijuttuja keskusteltu Kimin kanssa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa