Miehen epäillään hukkuneen Vuokseen

Neljä virolaismiestä oli eilen illalla liikkeellä soutuveneellä Imatralla Vuokseen Imatrankosken ja valtakunnan rajan välisellä alueella, kun heidän vene oli kaatunut. Kaikki miehet olivat joutuneet veden varaan.

Kolme miehistä onnistui uimaan rantaan, mutta yksi vajosi pinnan alle. 34-vuotiasta miestä etsittiin tuntien ajan, mutta etsinnät lopetettiin puolen yön jälkeen. Poliisin ohella etsintään osallistui pelastuslaitoksen yksiköitä ja Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Poliisi epäilee, että alkoholilla on ollut osuutensa tapahtumien kulkuun. Miehillä ei ollut pelastusliivejä. Poliisi jatkaa tänään kadonneen henkilön etsintää.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa