Valta perheissä siirtynyt lapsille

Saksalainen lastenpsykiatri Michael Winterhoff sanoo Helsingin Sanomissa, että valta perheissä on siirtynyt vanhemmilta lapsille. Hänen mukaan lapset ovat kurittomia, vastuuttomia ja narsistisia, koska heidän psyykensä on jäänyt pikkulapsen tasolle.

Tästä seuraa, että aikuisenakin he ovat kuin suuria lapsia. Aikuistuttuaan lasten on vaikea ottaa vastuuta, olla täsmällisiä tai hankkia töitä.

Winterhoffin mukaan syy on vanhempien, jotka ovat liian riippuvaisia lastensa rakkaudesta. Hän sanoo, että vanhemmat käyttävät lapsiaan emotionaalisesti hyväkseen.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa