Häirikkömummo joutuu maksamaan perheelle 6 500 euron korvaukset

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi lahtelaisesta noin 70-vuotiaasta naisesta, jonka tie vei käräjille häiriköinnin takia. Nainen oli lähes kolme vuotta piinannut alakerrassaan asunutta perhettä.

Nainen koputteli voimakkaasti asuntonsa lattiaan muovisella kepillä. Lisäksi hän otti yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin neljä kertaa, kun alakerrasta kuului ääniä. Kun alakerrassa oli hiljaista, hän epäili vanhempien nukuttaneen lapset huumeilla.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi naisen maksamaan perheelle noin 6 500 euron korvaukset kotirauhan rikkomisesta ja kahdesta kunnianloukkauksesta. Lisäksi hän joutuu maksamaan sakkoa kaksituhatta euroa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa