Leipäjonossa riitaa: ”Venäläiset eivät ymmärrä mikä jono on”

Kymen Sanomat uutisoi, että Kotkassa Hovinsaaren leipäjonossa oli tänään lähellä syntyä laaja käsirysy. Syynä riitaan oli erimielisyys siitä miten jono kulkee. Kilpailua kärkisijoista syntyy, kun vain ensimmäiset saavat myös lihatuotteita.

– Venäläiset eivät ymmärrä mikä jono on. Kun seistään tässä kadulla, pitäisi tuon vihreän aidan kohdalla olla jono, mutta siinä oli lauma polpottavia ulkomaalaisia. Kun ovi avattiin, ne alkoivat työntyä ovea kohti, kuvailee 29-vuotias Jusu.

Jusun vanhat ihmiset oli seisoneet jonossa jopa tunnin. Etuilijat lähes työnsivät mummoja kumoon. Hän kuitenkin muistuttaa, että hänen mielestään ruokakassit kuuluu kaikille kansallisuuteen katsomatta.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa