Automaatilla asioivan jalkoihin pudotetaan seteli, samalla katoaa pankkikortti

Pankkiautomaatilla asioivan jalkoihin pudotetaan viiden euron seteli, takana oleva henkilö koputtaa asianomistajaa olkapäähän ja osoittaa maassa olevaa seteliä. Asianomistajan kääntyessä tai kumartuessa nostamaan seteliä maasta, on samanaikaisesti siepattu pankkikortti automaatin suuaukosta.

Helsingissä poliisi tutkii parhaillaan rikossarjaa, jossa kaksi miestä anastaa pankkiautomaatilla yksin asioivan henkilön pankkikortin tällä tavalla. Tekoja on ollut kahdeksan ja ne ovat tapahtuneet Kampissa ja Hakaniemessä viime viikon ja tämän viikon aikana.

Kortin sieppauksen jälkeen miehet poistuvat nopeasti paikalta ja käyttäneet anastettua pankkikorttia lähes välittömästi toisella pankkiautomaatilla. Tapauksille on ollut tyypillistä se, että miehet ovat urkkineet tietoonsa pankkikortin tunnusluvun ennen sieppausta.

Tekijät ovat nuorehkoja, siististi pukeutuneita ulkomaalaisia miehiä, joilla on tummat lyhyet hiukset. He ovat puhuneet englantia tai huonoa suomea. Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut tekijöitä ja on mahdollista, että rikossarja jatkuu.

Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja ja vihjeitä tapahtumista arkisin klo 8 – 16  puh. 071 877 4002

Pietari

Vastaa